Linnunpönttö puussa

Perhetyöskentely MeiXi – Linkki perheenjäsenten välillä

Linkki-toiminta on tarkoitettu varsinaissuomalaisille 10–18-vuotiaille nuorille sekä heidän vanhemmilleen ja perheilleen. Linkki-toiminnassa nuoret ja vanhemmat voivat käydä yksilötapaamisissa, tulla keskustelemaan yhdessä tai kokoonpanoon voi kuulua koko perhe. Kuten muutenkin Linkki-toimintaan koko perheelle kehitettyyn työskentelymalliin MeiXiin voi tulla maksuttomasti ja matalalla kynnyksellä omalla yhteydenotolla tai ammattilaisen ohjaamana.

MeiXi-perhetyöskentely pohjautuu perheen vahvuuksien tunnistamiseen ja muutostarpeiden työstämiseen yhdessä koko perheen kanssa. MeiXi perustuu ensisijaisesti keskusteluun ja kaikkien kuulluksi tulemiseen turvallisessa ympäristössä ammattilaisen ohjaamana. Toisaalta työskentely voi pitää sisällään perheen toiminnallisia tehtäviä yhteisten oivallusten tekemiseksi ja niiden siirtämiseksi käytäntöön. Työskentelytapa valitaan yhdessä perheen kanssa toiveiden ja tarpeiden mukaan.

MeiXi-perhetyöskentelyn tavoitteena on auttaa perhettä tutkimaan itse omaa elämäänsä ja edistämään arkeaan. MeiXi keskittyy perheen toimintakyvyn ja sen jäsenten keskinäisen vuorovaikutuksen kehittymiseen. Työskentelyn teemat voivat liittyä esimerkiksi perheen sisäisiin rooleihin, kodissa luotuihin sääntöihin tai niiden uudistamisen tarpeeseen, perheessä omaksuttuun keskustelutapaan tai riitojen vähentämiseen, perhesuhteiden toimivuuteen tai vaikkapa kotona vallitsevaan sanattomaankin tunneilmapiiriin.

MeiXi-perhetyöskentely koostuu keskimäärin viidestä 1,5 tunnin tapaamisesta, jotka toteutetaan yleensä muutaman viikon välein. Tapaamisten väleissä on aikaa, jotta perhe voi harjoitella oivaltamiaan asioita käytännössä ja toisaalta tunnistaa sellaisia solmukohtia, joiden avaamista seuraavalla tapaamisella voisi olla tarpeen jatkaa. Kotona ristiriitoja saattaa ehkäistä jo se, että jokainen perheenjäsen voi painaa mieleensä seuraavalle kerralle yhteiseen keskusteluun tuotavia aiheita. Asioita ei siis tarvitse ratkaista riitelemällä, kun tiedossa on yhteinen hetki niiden rakentavalle tarkastelulle.

Voit olla yhteydessä MeiXi-perhetyöskentelyyn liittyen, kerromme mielellämme lisää tai aloitamme työskentelyn arjen ilojen löytämiseksi! Ensimmäisen ajan joko Perhetalo Heidekenille tai etätapaamiselle saa useimmiten jo parin viikon sisällä yhteydenotosta. Ota yhteyttä -välilehdeltä löytyy muun muassa puhelinnumeromme ja yhteystietolomakkeemme.