Chat

Linkin kuulumiset syksyltä 2020 ja joulunaika

Kuulumisia

Olemme koonneet tähän Linkin kuulumisia kuluneen syksyn osalta. Vaikka asiakastyön osalta emme pystyneet järjestämään kaikkia vertaisryhmiä suunnitelman mukaisesti, on loppuvuotemme ollut työntäyteinen. Tässä otteita siitä asiakastyön sekä asiantuntijatyön osalta.

Asiakastyö

Nuoria, heidän vanhempiaan ja perheitään kävi kuluneen syksyn aikana Linkissä aikaisempaa enemmän. Keskustelutukea on tarjottu sekä kasvotusten että etäyhteyksin. Syyskuun alusta joulukuun puoleen väliin mennessä asiakkaita on ollut työskentelyssä mukana 140 ja vuoden alusta 280.

RennoX-hyvinvointiryhmät pidettiin tänä syksynä Turussa Perhetalo Heidekenillä yhdessä SPR:n Nuorten turvatalon kanssa ja Kaarinan lukiolla, missä ryhmä toteutettiin hybridimallilla yhdessä Kota ry:n kanssa.

Isien Murkkufoorumi ​pääsi jatkamaan siitä, mihin alkukeväästä jäi. Linkki-toiminnan ja Turun Ensi- ja turvakoti/Pilarin yhteiselle Isien Murkkufoorumille on toivottu jatkoa ensi keväälle.

Murkku-chattejä pidettiin Tukinetissä vähintään kerran kuukaudessa kesästä lähtien. Murrosikäisten vanhemmille tarkoitettuja ryhmächattejä jatkamme heti tammikuussa. Seuraa tiedotusta tästä tai Tukinetin sivuiltamme.

Syksyn aikana yhteistyöverkostomme laajentui myös ruotsinkielisiin toimijoihin. Yhteistyö aloitettiin ruotsinkielisen kasvatus- ja perheneuvolan sekä ruotsinkielisten koulujen oppilashuollon osaajien kanssa. Koemme tärkeäksi, että voimme nyt ja tulevaisuudessa palvella myös ruotsia äidinkielenään puhuvia asiakkaita helpommin.

Olimme mukana toteuttamassa kahta verkkoluentoa. Puhutaan erosta -illassa Linkki pohti yhdessä Turun perheneuvolan kanssa, miten tukea lasta ja nuorta vanhempien erossa. Osana Perhelinjan verkkoluentosarjaa Linkki järjesti illan ”Murrosiän murheista vanhemmuuden vinkeiksi”, jossa käsiteltiin mm. nuorten tunnesäätelyä ja ihmissuhteita sekä kodin sääntöjä.

Asiantuntija -ja kehittämistyö

Linkki-vinkkejä on julkaistu kaksi. Viimeisessä Linkki-vinkissä käsitellään nuorten tunneilmaisua sekä -säätelyä. Nuorilla tunnereaktiot ovat usein nopeita ja voimakkaita. Vanhempien ja muiden aikuisten opastuksella, tuella ja esimerkillä nuoret oppivat tunteiden turvallisen ja tarkoituksenmukaisen ilmaisutavan.

TS julkaisi yhteistyössä opetusneuvos Niina Junttilan kanssa tehdyn mielipidekirjoituksen Yksinäisyyteen on yritettävä löytää ratkaisuja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jossa avataan mitä kaikkea yksinäisyys voi tarkoittaa kokemuksina, tunteina, tilanteina ja seurauksina sekä pohditaan yhteistyön merkitystä tarvittavan tuen kehittämiseksi.

Linkin ammattilaisille tarkoitettuja vertaisryhmien verkkokoulutuksia on käyty ensimmäisen käyttövuotensa aikana yhteensä 136, ja ne ovat saaneet hyvää palautetta. RennoX-ryhmän ohjaajan materiaaleihin on toivottu päivityksiä ja sen osalta onkin jo aloitettu muutostyöt.

​Järjestimme kätilö, seksuaaliterveyden asiantuntijan ja logoterapeutti Susanna Ruuhilahden koulutuskokonaisuuden lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksesta jäsenjärjestöjen ammattilaisille oman asiakastyönsä tueksi. Käsitellyt teemat olivat Lasten ja nuorten seksuaalisuuden puheeksi ottaminen;  Välineitä seksuaalisuuden puheeksi ottamiseen lasten ja nuorten kanssa sekä Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta.

Mediakasvatusseura on julkaisut Linkki-toiminnan ala- ja yläkouluikäisten Somenkäytön turvaköydet sivustollaan. Somenkäytön turvaköysien tarkoituksena on auttaa välttämään somenkäytön riskejä sekä rohkaista nuoria ottamaan mieltä painavia someasioita puheeksi. Työpajojen tehtäväpohjia on mahdollista hyödyntää myös esimerkiksi yksilö- tai luokkatyöskentelyssä.

IdiXii– yläkouluikäisten vertaisryhmän teoriatausta valmistuu pitkälti vuoden 2020 loppuun mennessä. Tapaamiskertojen runko ja sisältö ovat pilotointivalmiit ​ja odottavat testausta heti, kun koronatilanne sen turvallisesti sallii.

Mahon Digitals Oy on aloittanut marraskuussa hakukoneoptimoinnin Linkin kotisivuille, jotta ne löydettäisiin entistä paremmin. Työskentely jatkuu alkuvuodesta.

Linkki-tiimi

Linkki-tiimissä on aloittanut Pauliina Pietiläinen. Pauliina on sosionomi (YAMK), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja uusperheneuvoja. Voit lukea Pauliinan terveiset tästä.

Joulunaika Linkissä

Linkki on auki joulun alla arkisin pois lukien pyhäpäivät. Voit olla suoraan soitoissa yleiseen numeroomme 044 5355 400 tai laittaa viestiä Liisalle tai Pauliinalle.

 

Rauhallista joulun aikaa toivottavat Tiina, Karoliina, Liisa ja Pauliina

Julkaistu: 15.12.2020

Avainsanat:

Lue myös

Pauliina aloittanut Linkki-toiminnan koordinaattorina

Aloitin Linkissä koordinaattorina joulukuun 2020 alussa. Olen vasta ottamassa tehtävää haltuun, mutta odotan innolla saada työskennellä nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa. Työskentelyn pääpaino on nuorten…

Lue lisää

Linkin Murkku-chatit nuorten vanhemmille

Linkki-toiminnan ryhmächatit nuorten vanhemmille Linkki-toiminta pitää MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Tukinet-alustalla ryhmächatejä. Chatissä pohditaan yhdessä muiden vanhempien kanssa nuoren vanhemmuuteen liittyviä asioita sekä murrosikään liittyviä…

Lue lisää

Linkki-toiminnan uusi esite!

Linkin esite on päivitetty! Uudesta esitteestä löytyvät palvelut sekä vanhemmille, nuorille että koko perheelle. Keskusteluavun, vertaisryhmien, Vauhdilla aikuisuuteen -oppaan sekä erilaisten luentojen ja tilaisuuksien lisäksi…

Lue lisää